17.3.2020

Kokonniemen Tenniskeskus on avoinna toistaiseksi

Johtuen koronavirustilanteesta, olemme päättäneet keskeyttää sulkapallovuorot 18.3 alkaen, ainakin 13.4.2020 saakka. Tällä halutaan rajata hallissa yhtäaikaisesti olevien pelaajien määrää.

Tennis- ja squashvuorojen osalta toiminta jatkuu toistaiseksi. Tenniksen vakio- ja osakevuorolaiset voivat kuitenkin halutessaan laittaa vuoronsa tauolle 18.3 – 13.4 väliseksi ajaksi.  Mikäli haluat laittaa vuoron tauolle, ilmoita siitä sähköpostitse info@kokonniementennis.fi

Tauolla olevia vuoroja ei laskuteta. Koko kevätkauden ennakkoon maksaneiden asiakkaiden kanssa tullaan sopimaan hyvityksistä erikseen.

Suosittelemme, että etenkin riskiryhmiin kuuluvat pitäisivät taukoa pelaamisesta toistaiseksi, THL:n ohjeistuksen mukaan. Pelaamaan ei saa tulla, jos samassa taloudessa asuva on asetettu eristykseen koronan takia. Samoin ulkomailta palaavan henkilön tulisi olla kaksi viikkoa karanteenia vastaavissa olosuhteissa, eli hallille ei saa tuona aikana tulla.

Muita huomioita:

-Kehoitamme välttämään pukuhuoneita, jos mahdollista. Jos pukuhuoneita käytetään, suosittelemme kiinnittämään erityistä huomiota käsihygieniaan. Pelivaatteet kannattaa pukea ulkovaatteiden alle jo kotona ja pelikengät voi vaihtaa juuri ennen kentälle menoa.

Huolehdithan käsihygieniasta ennen ja jälkeen treenin!

Seuraamme tarkkaan tilannetta ja siihen liittyviä määräyksiä. Muutoksia hallin toimintaan voi tulla nopeallakin aikataululla.

T.Kokonniemen Tenniskeskus