9.4.2020
Päivitys koronatilanteeseen Kokonniemen Tenniskeskuksessa
Kokonniemen Tenniskeskus on avoinna toistaiseksi
Sulkapallovuorojen tauko jatkuu ainakin 13.5.2020 asti. Tällä halutaan rajata hallissa yhtäaikaisesti olevien pelaajien määrää. Sulkapallon vakiovuoroja ei tämän tauon aikana laskuteta, eikä vuoron tauottamisesta tarvitse ilmoittaa erikseen.
Tennis- ja squashvuorojen osalta toiminta jatkuu toistaiseksi. Tenniksen vakio- ja osakevuorolaiset voivat kuitenkin halutessaan laittaa vuoronsa tauolle 14.4 – 13.5 väliseksi ajaksi. Jos olet ilmoittanut vuorosi tauolle jo aikaisemmin, sinun ei tarvitse tehdä sitä uudestaan, vaan tauko jatkuu automaattisesti.
Mikäli haluat laittaa vuorosi tauolle, voit ilmoittaa siitä vastaamalla tähän sähköpostiin. Tauolla olevia vuoroja ei laskuteta. Koko kevätkauden ennakkoon maksaneiden asiakkaiden kanssa tullaan sopimaan hyvityksistä erikseen.
Irtovuorojen varaus ensisijaisesti netistä, varaa vuorosi täältä.
Muistathan:
- Suosittelemme, että etenkin riskiryhmiin kuuluvat pitäisivät taukoa pelaamisesta toistaiseksi, THL:n ohjeistuksen mukaan.
- Pelaamaan ei saa tulla, jos samassa taloudessa asuva on asetettu eristykseen koronan takia.
- Ulkomailta palaavan henkilön tulisi olla kaksi viikkoa karanteenia vastaavissa olosuhteissa, eli hallille ei saa tuona aikana tulla.
- Kehoitamme mahdollisuuksien mukaan välttämään pukuhuoneiden käyttöä. Pelivaatteet kannattaa pukea ulkovaatteiden alle jo kotona ja pelikengät voi vaihtaa juuri ennen kentälle menoa.
- Muistakaa huolehtia hyvästä käsihygieniasta.
- Vain täysin terveenä pelaamaan ja muistakaa ottaa muut pelaajat huomioon.
Seuraamme tarkkaan tilannetta ja siihen liittyviä määräyksiä. Muutoksia hallin toimintaan voi tulla nopeallakin aikataululla.
Rauhallista pääsiäista kaikille!
T. Kokonniemen Tenniskeskus